1.11–17.11.2019

Camilla Mihkelsoo, Emma Peura

Camilla Mihkelsoo

Elsewhere

Maalausteni keskiössä ovat ihmiset ja erityisesti naishahmot, jotka voi nähdä myös eräänlaisina arkkityyppeinä. He ikäänkuin elävät maalausten sisäisessä maailmassa, kuin jossain tietoisen ja tiedostamattoman välitilassa. Käsittelen teoksissani ulkoisen ja sisäisen, sekä todellisen ja kuvitellun maailman rajapintoja. Jokapäiväinen elämä, arjen pienet hetket muuttavat muotoaan unien ja muistojen häilyvillä rajoilla. Näyttelynimi Elsewhere viittaa myös ihmisen haluun olla jossain muualla kuin missä juuri tällä hetkellä on. Kaipuu parempaan paikkaan, joka voi olla fyysinen, psykologinen tai kuviteltu paikka.

Camilla Mihkelsoo (s. 1978) asuu ja työskentelee Helsingissä ja Italiassa. Hän viimeistelee kuvataiteen maisterin opintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa maalaustaiteen osastolla. Elsewhere-näyttely on hänen kuvataiteen maisteritutkintonsa toinen osa. Tutkinnon ensimmäinen osa oli nähtävillä toukokuussa Kuvan Kevät 2019 -maisterinäyttelyssä. Mihkelsoo on aiemmin valmistunut taidemaalariksi Vapaasta taidekoulusta. Hänellä on ollut useita yksityis- ja ryhmänäyttelyitä, muun muassa Galleria Amassa ja Tm-galleriassa Helsingissä.

Emma Peura

Antaa matkan piirtää.

Lapissa, Luirojoen yläjuoksulla Sodankylässä, maiseman peittää valtava vesialue. Ennen sen paikalla oli soita ja metsää, kyliä ja koteja. Kun Lokan tekojärvi, allas, kuten paikalliset sitä kutsuvat, rakennettiin vuonna 1967 säätelemään Kemijoen voimalaitosten vesimäärää, saivat ihmiset ja luonto väistyä sen alta. Talot myytiin tai pakkolunastettiin. Puut, pellot, porolaitumet ja muistot jäivät veden alle.

Näyttelyni teokset ovat syntyneet tutkimusmatkoistani Lokkaan. Tutkin taiteen keinoin altaan historiaa ja sen yhteiskunnallisia ja inhimillisiä vaikutuksia. Käsittelen luontosuhdettani, Suomen lähihistoriaa, alkuperäiskansaamme saamelaisia sekä pohdin sitä, mikä on elintasomme todellinen hinta. Uutisia seuratessa näen, miten historia toistaa itseään. Teoksillani haluan omalta osaltani nostaa esiin näitä asioita.

Prosessi, vuoropuhelu minun ja teoksen välillä, on minulle tärkeä. Taide on minulle väline, jolla pyrin ymmärtämään itseäni sekä maailmaa, jossa elän.

Emma Peura (s.1988) viimeistelee kuvataiteen maisterin opintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa taidegrafiikan opetusalueella. Näyttely on toinen osa hänen kuvataiteen maisterin opinnäytettään. Ensimmäinen nähtiin Kuvan Keväässä 2019.

www.emmapeura.com

Project Room

Lönnrotinkatu 35

00180, Helsinki

Avoinna ti–su klo 11–18