19.2–7.3.2021

Miia Autio, Einari Hyvönen, Mikko Paakkonen, Jenni Rahkonen, Anne Roininen

Koronapandemian vuoksi rajoitamme näyttelyiden kävijämäärää enintään 5 henkilöön samanaikaisesti.

Näyttelykokonaisuuteen osallistuu viisi kuvataiteen maisterin tutkintoaan viimeistelevää taiteilijaa. Kuvataideakatemian opetusalueilta ovat edustettuna maalaustaide, taidegrafiikka ja tila-aikataiteet. Kahdessa kerroksessa on nähtävillä erilaista kerrontaa suhteesta omakuvaan, taiteeseen, läsnäoloon ja luontoon.

Exhibition Laboratoryn alakerrassa on esillä Einari Hyvösen pieniä ja suuria maalausteoksia, joissa nostalginen kuvasto yhdistyy digitaaliseen estetiikkaan sekä Mikko Paakkosen maalauksia, jotka tutkivat taiteilijan omia jälkiä. Nämä jäljet ovat hetkittäin jopa brutaaleja, mutta silti herkkiä.

Miia Aution näyttely alakerrassa kysyy ja keskustelee syanotypiaa eli sinikopiotekniikkaa käyttäen. Aution töitä on inspiroinut kahden vuosisadan takaiset syanotypiateokset.

Yläkerrassa Anne Roinisen näyttely muodostuu sisään astuttavasta installaatiosta, tekstistä sekä fotogrammista, joka on valokuva ilman kuvaajaa ja kameraa. Myös Roinisen näyttelyssä on käytetty sinisävyistä syanotypiaa. Yläkerran toisen näyttelyn teokset on tehty serigrafian eli sikkipainon keinoin. Tässä Jenni Rahkosen näyttelyssä on käsintehdylle paperille painettuja yllättävien, outojen ja ihanien jälkien taidegrafiikkateoksia.

Vapaa pääsy.

Exhibition Laboratory

Merimiehenkatu 36 C

00150, Helsinki

Gallerian toiminta on päättynyt