15.1–7.2.2021

Taidegrafiikan tapa olla – materiality, collaboration and agency

Jenni Rahkonen, nimetön, serigrafia käsintehdylle paperille, 37x47,5cm, 2020. Kuvaaja Petri Summanen

Koronapandemian vuoksi rajoitamme näyttelyiden kävijämäärää enintään 5 henkilöön samanaikaisesti.

Näyttely Taidegrafiikan tapa olla – materiality, collaboration and agency tarkastelee taidegrafiikan olemusta ja teemoja, joiden nähdään olevan uusia, taiteenalan näkökulmasta keskeisiä sekä ajankohtaisia.

Uuden materiaalisuuden myötä käsiteltävät kysymykset liukuvat oman taiteenalan alueelta yleisemmiksi, eettisiksi ja ekologisiksi teemoiksi, ja taas takaisin mediumin omaan materiaalisuuteen. Mitä merkitsee se, että materiaalista tulee sekä aihe että toimija taiteilijan rinnalla?

Yhteistoimijuus tuodaan näyttelyyn eri tavoin ajankohtaisten esimerkkien kautta. Näyttelyn taiteilijat ovat Taideyliopiston Kuvataideakatemian alumneja ja opiskelijoita.

Taiteilijat

Pernilla Grönberg, Johannes Heikkilä, Kristian Jalava, Celeen Mahe, Jenni Rahkonen, Harriina Räinä, Laura Vainikka sekä Mia Seppälän Hidas selfie -kurssin osallistujat.

Freedom of the press -teoskokonaisuus

Yvonne Billimore, Anna Bredenberg, Sonja Donner, Toni Elg, Johanna Heikkilä, Essi Immonen, Tuuli Ojala, Mimma Tuomisalo ja Maria Valkeavuolle. Workshopin ohjaaja vierailijaprofessori Ciara Phillips.

Devotions upon emergent occasions -installaatio

Miina Aho, Maria Erikson, Johanna Heikkilä, Inma Herrera, Erja Huovila, Tatu Liimatainen, Ignacio, López Olivares, Celeen Mahé, Tuuli Ojala, Laura Pakarinen, Ari Pelkonen, Emma Peura, Jenni Rahkonen, Harriina Räinä, Mia Seppälä, Suvi Sysi, Emilia Tanner, Milla Toukkari, Laura Vainikka, Anniina Vainionpää, Emma Valkama, Annu Vertanen.

Etäsymposium 6.2.2021 klo 10-16

Kaikille kiinnostuneille avoin symposium nostaa tarkasteluun niin nykytaiteessa yleisesti, kuin taidegrafiikassa esillä olevia, ajankohtaisia teemoja – materiaalisuudesta, yhteistoimijuudesta, sekä huomioita taidegrafiikan olemuksesta ja erityislaatuisuudesta. Lopuksi julkaistaan Kuvataideakatemian julkaisusarjan julkaisu Printed matter – Merkitysten kerroksia.

Symposium toteutetaan kokonaan etänä Zoomin välityksellä. Jotta voit osallistua, ilmoittaudu, ja saat sähköpostitse henkilökohtaisen linkin ja salasanan tapahtumaan ylläpitäjältä. Symposiumin kieli on suomi, ja saatavilla on tulkkaus englanniksi. Ilmoitathan rekisteröityessäsi kommenttikenttään, mikäli tarvitset tulkkausta.

Ilmoittaudu symposiumiin tästä linkistä.

Aikataulu - Timetable

10-10.30 Tilaisuuden avaus, näyttelyn Taidegrafiikan tapa olla – materiality, collaboration and agency-esittely, symposiumin esittely

10.30-11.10. Mia Seppälä: ”Hidas selfie - Puupiirros digitaalisen ja fyysisen tilan alustana”

11.10.-11.50 Suomen taidegraafikkojen liitolle lähetettyyn kutsuun vastasivat Emma Peura ja Athanasía Aarniosuo. ” Saako graafikko rikkoa rajoja?”

11.50 -12.30 Laura Vainikka: ”Uneksijan kartasto - pohdintoja painamisen prosessista ja etäisyyksistä”

12.30-13.00 lounastauko

13.00 -13.50 Hanna Kuusela: ”Kollaboraatiosta”. Hanna Kuuselan puheenvuoro liittyy näyttelyyn, joka esittelee yhteistyöteoksia.

13.50 – 14.30 Annu Vertanen: ”Materiaalisuudesta taidegrafiikassa”

Tauko 10min

14.40 -15.20 Martta Heikkilä: ”Kuvien graafiset jäljet”

15.20-16.00 Kirjan Printed matters – Merkitysten kerroksia -julkistus

Exhibition Laboratory

Merimiehenkatu 36 C

00150, Helsinki

Gallerian toiminta on päättynyt