previouspauseresumeseuraava
Installaatio 2017 (yksityiskohta). Lanka, kivet, bambukepit, ääni. Mältinrannan studio kuva: Aino Mäntynen
Echoes / Kaikuja, 2017
Echoes / Kaikuja, 2017

Aino Mäntynen

KAIKUJA

Ääni joka imitoi hiljaisuutta.

Huovutettu villalanka joka kerää valon.

Ankkureita jotka näyttävät kiville.

Ankkureita jotka näyttävät kepeille.

 

Sekalainen kokoelma varjoja.

 

Muisto on hallusinaatio. Se on kuvitelma läsnäolosta maailmassa, ajassa sen ulkopuolella. Se rakennetaan aina uudelleen, kunnes päällimmäiset kerrokset peittävät vanhimmat. Muisto on kuin vettä joka asettuu astiansa muodon mukaan. Tai vuotaa halkeamista ulos.

 

Minä rakennan ansoja. Verkkoja joihin saalistan hetken joka pysähtyi ympärilleni. Pehmeällä langalla tehtyjä solmuja jotka punoutuvat ankkureiden ympärille.

 

Minä työstän kudosta joka rakentui eristäytymisestä saarelle. Ääniin ja kaikuihin Öröstä. Muistoihin kylmällä kivellä istumisesta. Asioihin sisä- ja ulkopuolella, paikkaan missä minä/sinä/me seisoimme. Ärsyttävään ääneen joka yhtäkkiä oli voimakkaampi kuin mikään muu. Tunteeseen hakkaavasta sydämestä rintakehän sisällä. Kirkkaaseen aurinkoon. Pitkiin varjoihin.

 

Ja hiljaisuuteen kaiken välissä.

 

Hetkien välissä asuu joku. Jokin. Osa minua, jota ei voi tavoittaa rationaalisella päättelyllä. Se minä, joka tietää mustasta vedestä metsässä. Ja ymmärtää juosta karkuun. Jähmettyy kauhusta kuullessaan käärmeen sihinän selän takaa.

 

Se minä, joka lumoutuu ilmassa pyörivästä lehdestä joka rikkoo todellisuuden sääntöjä. Kaikki ei aina tipu maahan.

 

Ikuisuudessa ei ole mitään tavoiteltavaa. Aika on kuitenkin vain subjektiivinen määre. Ja minä olen lapsi joka piirtää viivalla hiekkaan tikkuhahmoja, ennen kuin seuraava aalto tulee ja pyyhkii kuvan pois.

 

 

Aino Mäntynen, 1983, Kontiolahti

 

PROJECT ROOM

Oheismateriaali