previouspauseresumeseuraava
Öljyväri ja tempera kankaalla, 150 x 150 cm, 2017

Iisa Maaranen

Lopulta palaudumme samaan muotoon

 

Hylly on täynnä pahvilaatikoita, joissa on vaihteleva määrä ympyröitä.

Ympyrän muoto on kiinnostava. Sen liikerata tuntuu niin luonnolliselta. En ihmettele

sitä, miksi se kuvaa niin monessa mytologiassa ikuisuutta, täydellistä jatkumista.

Omakin siveltimeni kaartuu luontevasti ympyrän muotoon. Kolmevuotias veljenpoikani

hapuilee jo samaa muotoa piirustuspaperilleen.

 

Kuin se muoto olisi muodoista ensimmäinen.

 

Ympyräni ovat rullia, jotka näyttävät edestäpäin katsottuna ympyröiltä. Ne on

pääsääntöisesti jaoteltu eri laatikoihin eri värien mukaan. Suurin osa niistä on

kirkkaita, osa on peittävämpiä, osa peittyvämpiä, läpikuultavampia, toiset vahvempia

ja toiset heikompia. Osa niistä muodostaa ryhmiä, jotka pysyvät tiukasti omissa

laatikoissaan. Ikään kuin ne eivät haluaisi, osaisi tai uskaltaisi olla toistensa kanssa

tekemisissä. Eivät kohtaisi toisiaan.

 

Mutta kuitenkin, lopulta ne palautuvat samaan muotoon.

 

 Ja sinitiainen istuu kertalavan reunalla ja visertää.

 

 

Iisa Maaranen, 1987, Helsinki

 

PROJECT ROOM

Oheismateriaali