previouspauseresumeseuraava
Kiviveistos, 2016

Emma Jääskeläinen

Kivi.
Ehdottomana se tietää enemmän kuin minä. Halusin omistaa sen, ja oppia siltä temppuja. Alku on hankala.

Korvissa on keltaiset muovikrapulat ja suojalasit päästää nöyhtää silmiin.
Kun poistan epämiellyttävän vaipan hengitysteiden edestä, hampaissa narskuu. Käsi kipeytyy jos unohdan rentouttaa ja delegoin sille liikaa ajatuksia. Vasemmasta ei ole apua.

En ajattele mitään mutta älä häiritse minua.
Tarkkailen kiveä jokaisesta kulmasta etsien syitä tapahtumille.
Tönäisyni aiheuttama heilahdus vaikuttaa enemmän kaatoyritykseltä kuin liikuttamiselta. Tämä tuntuu tarpeelliselta.

Olen nero.

Toistan lyöntejä joiden äänet kertovat osumien vaikutuksesta kiveen.
Täräytän peukaloon, vittu, nyt se on pehmeän muotoinen; veistoksen kaltainen. Kaikki sitä samaa selluliittiä.
En osaa mitään.

Hei kivi, mä rakastan sua.

 

Emma Jääskeläinen, 1988, Espoo

EXHIBITION LABORATORY